3.5.2014

Yläkerran rojektia

Kettumainen tervehdys kaikille!

Kettumainen siksi, että eräs ilta nähtiin meidän kotitiellä kauniskomea Kettuliini! Harmi, ettei ehditty ottaa siitä kuvaa, ku oltiin niin haltioituneita. Mutta Kettu! Jee!

Hei mutta josko sitte asiaan, eli yläkerran urakkaan. Yläkertahan on siis rakentamaton ja toiminut kaiken tavaramäärän perusteella varastona (niinä kertoina, kun ei ole navetalle asti jaksettu kävellä...), eli rojua oli uskomaton määrä. Ekana viikonloppuna, kun meidän talkootytöt tuli vierailulle, päätettiinkin selättää rojut ja heitettiin tavaraa armottomasti ikkunasta ulos (muutamia pieniä juttuja säästettiin), kaikki poltettava poltettiin ja loput autotalliin odottamaan kierrätysasemalle vientiä.

Tästä siis lähdettiin. Vasemmalla olevassa kuvassa näkyvä piippu on saunan, joka tulisi muurata loppuun saakka, sillä haluamme laittaa puusaunan nykyisen sähköisen tilalle. Keskimmäisessä kuvassa näkyy pirtistä tuleva piippu. Molemmat piiput rapataan remontin yhteydessä. Keskimmäisessä ja oikeanpuolimmaisessa näkyy myös 'tanssilava', joka purettiin pois ja jonka olemassaolon syy ei ole vielä selvinnyt.

Pääsiäiseksi saatiin sitten taas talkootytöt pitkälle lomalle, jolloin he laittoki hihat heilumaan; aamulla seittemän jälkeen heräsin siihen, kun yläkerrasta kuului kamala meteli ja tytöthän oli jo ihan täydessä touhussa! Ihan käsittämättömän ihania Supernaisia. Alussa jo sovittiin, että yläkerrassa ei saa olla pitkiä aikoja kerrallaan, sillä muhasta nousee aivan kamala pöly ja välillä pitää käydä ulkoilemassa (vaikkei haluaiskaan). Varusteina oli hengityssuojaimet, jotka oli jo alta aika yksikön ruskeita. Iuh. Ensimmäisenä päivänä oli lapioituna kolme sivua ja imuroituna yksi pitkä sivu ja loppupäivä pitikin pyhittää ulkoilulle, sillä jätesäkit loppu keksen :D Seuraavana aamuna päätettiin rykäistä loppuun, ettei yläkertaan tarvisi enää mennä ja muutamia tunteja myöhemmin oli viimeinenkin kohta lapioitu, imuroitu ja avot - eiku ulkoilemaan!

Tässäpä näkyy jälkeä lapioinnin jälkeen. Purujen alta paljastuu vanhoja lehtiä, jotka estävät puruja valumasta alakertaan.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa kaikki lehdet on otettu pois ja muhat imuroitu ja jälki on ihan käsittämättömän siistiä! Oikeanpuoleisessa kuvassa vasta lehdet otettu pois.

Ja tässäpä osa jätesäkkisaaliista! :D Eli saalis oli 100 kpl 200 litran säkkejä, joten aika paljon muhaa on lapioitu pois. Vain muutama pussi menee hävitykseen.

Muhien pohjalta tosiaan löytyi paljon vanhoja lehtiä, pääasiassa -40 ja -50 - luvuilta, sekä erinäisiä kirjoja (mm. raittiuspäiväkirja, raamattuja, virsikirjoja, koulukirjoja) ja niistä on tulossa sitten isompi postaus, jossa esittelen kaikkia aartehia mitä oomma löytäny ^^
Kovin paljon oli samoja lehtiä, joten niitä oli varmaan aikanaan saatu/ostettu isompia läjiä, joten aika surutta poltimme niitä, kun parhaat oli valittu päältä pois.

Nyt me odotellaan yläkerran piirustuksia, jotka pittäis olla valamiita ens viikolla! Jee! Sitte päästäänki soittelemaan kirvesmiehelle, joka saa tulla kattomaan että alakaako se meän kans millekään. Ja sitte vihdoin saahaan uudet portaat! 
Remontin alkamiseen saakka mie keskistyn ulkovarastojen siistimiseen ja kaikkeen haaveiluun. Ja Minttu osti mulle meille sirkkelin, joten pittäis alkaa askartelemaan ensiksi postilaatikkoteline ja sitte roskakatos. Ja kanalakin pittäis jossain vaiheessa askarrella, mutta sen ei pittäis olla iso homma. Isoin vaikeus tässä kaikessa on se, että ehdin olla niin vähän aikaa aina täällä, mutta harjoittelu loppuu onneksi juhannuksena, niin sitten on koko heinäkuu aikaa askarrella! :]

Mutta ens kerralla aloitan pajukon tuhoamisen, että Minttu saa alakaa askartelemaan kasvimaata meille. Sitte saamma omia makkeita porkkanoja, mums! ^^

Viekkain terveisin

Nanja

2 kommenttia:

  1. Ihanaa seurata teidän projektinne etenemistä :-). Mekin ollaan avopuolison kanssa toisinaan salaa haaveiltu rintamamiestalosta ja sen kunnostuksesta. Onnea teille yhteisen unelmanne toteuttamiseen!

    t. niin ikään eräs oululainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, Ihmisyys! ^^ Ja elekää turhaa salaa haaveilko, ääneen haaveilu on kivempaa :] Toivottavasti teilläkin tulee vastaan Se Oma Koti ja pääsette kokemaan omakotitalon remontoinnin onnen (ja ''onnen'')! :] Ja yritellää päivitellä mukavasa tahissa tätä blogia, että riittää seurattavaa ^^

      Poista

''Happamia'', sanoi kettu!